Archive for the ‘Google’ Category

Google julkisti prosentit

Wednesday, May 26th, 2010

Google haluaa olla entistä läpinäkyvämpi liiketoimiensa suhteen – ainakin AdSensen osalta. Googlen virallisessa AdSense-blogissa paljastettiin tuotonjaon prosentit ja blogin mukaan Google tulouttaisi julkaisijoille 68% tuotoista.

Lukema heittää n. 10%-yksikköä siitä, minkä olin itse viitisen vuotta sitten laskenut Google neljännesvuosikatsauksesta. Silloin pääsin n. 78% tuloutukseen, eli nyt Iso-G ei enää vaikuta yhtään niin reilulta kuin aiemmin. Vaikka on tuo 68% edelleen hyvä summa, huomattavasti paremmin kuin monien kumppanuusmarkkinointia Suomessa harjoittavien yritysten tuloutusprosentti.

Kofeiinia kiitos!

Wednesday, December 30th, 2009

Googlen uusin algoritmi “Caffeine” pitäisi tulla voimaan lähipäivinä – ellei sitten ole jo toiminnasta. Ainakin itse olen huomannut joitakin merkkejä siitä että jotain erikoista on ilmassa ja hakutulokset näyttävät hieman erilaisilta.

“After Holiday season” eli “Joulupyhien jälkeen” oli Matt Cuttsin vastaus, kun häneltä udeltiin loppusyksystä uuden algoritmin esiinmarssia ja nyt pyhät alkavat vähitellen olla takanapäin. Uuden algoritmin käyttöönoton siirtämistä pyhien jälkeiseksi ajaksi perusteltiin optimoijien keskuudessa sillä, että eräs aiempi Googlen päivitys muodostui täydeksi katastrofiksi useille verkkokaupoille, kun se iski juuri ennen Joulua. Myynnit jäivät alhaisiksi ja moni verkkokauppa saattoi jopa lopettaa.

On mielenkiintoista nähdä, mitä tällä kerralla tapahtuu. Ainakin eräs verkkokauppa, jonka optimoinnin kanssa olen paininut viime viikot, sai jouluaatosta alkaen yllättävän buustin liikenteeseensä ja minun on vaikea uskoa että ihmisille on tullut jouluaattona ja joulupäivänä aivan mieletön tarve selailla verkkokauppojen sivuja. No, toistaiseksi minulla on aivan liian vähän dataa, jotta voisin vetää mitään kunnon johtopäätöksiä.

Toisessa vaakakupissa minulla on termi, jonka kanssa olen hallinnut hakutuloksia jo muutaman vuoden tekemättä sivulle yhtään mitään. Äsken vilkaistuani hakutulosta tuolla termillä, sivuni löytyi vasta sivulta kahdeksan, joten jotain on nyt tapahtumassa. Seurataan tilannetta ja raportoitaan poikkeavuuksista.

Mitä – koetaanko mainokset häiritsevinä?

Tuesday, July 14th, 2009

Helsingin Sanomat kirjoitti 15-vuotiaan harjoittelijan tekemästä media-analyysistä ja siitä kuinka se on herättänyt suurta mielenkiintoa sijoittajien keskuudessa. Hesarin tiiviisti referoima analyysi hätkähdytti minua siinä mielessä, että se hätkähdytti sijoittajia.

Analyysin keskeinen sisältö käsitteli teini-ikäisten tapaa käyttää mediaa. Samaan lopputulokseen pääsee kunettä seuraa itse vierestä teini-ikäisten tapaa käyttää mediaa (kivaa tautologiaa). Keskeisenä ajatuksena on, että mistään ei haluta maksaa ja mainokset koetaan häiritsevinä. Mainoksille joko sokeudutaan tai niitä vastaan käytetään mm. Firefoxissa AdBlockia.

Kumppanuusmarkkinoinnin ja nettimainonnan parissa työskennelleet ovat varmasti huomanneet millainen on bannereiden, Googlen AdSense-mainosten ja tekstilinkkien ero läpiklikkauksissa. Itse olen suuresti ihmetellyt, että eikö mainostoimistoissa tehdä lainkaan web-analyysiä siitä kuinka erilaiset mainokset toimivat ja tuottavat. Mainos- ja viestintätoimistojenhan kuuluisi olla tämän alan asiantuntijoita, mutta kokemus on osoittanut että heillä ei ole kovinkaan kummoista tuntumaa näihin asioihin.

Faktahan on se, että tuhannesta sivulatauksesta hyvällä onnella peräti banneria klikataan peräti viisi kertaa, kun AdSense-mainosten kohdalla teho on 10 – 40 kertainen tai jopa suurempi. Sisältöön sekoitetut tekstilinkit ovatkin sitten huomattavasti tehokkaampia, mutta tällaista mainontaa ei Suomessa olla ainakaan virallisesti juuri tehty. Muutamat nettikasinot ovat ostaneet sivuilta linkkejä ja tämä bisnes on meillä vielä hyvin pientä.