AdSense ja pitkä häntä

Pitkän hännän merkitys ammattimaisessa bloggaamisessa on tiedetty jo pitkään – itse kirjoitin aiheesta lähes vuosi sitten. Asiaa voisi nyt hieman kerrata ja samalla heittää uutta tietoa aiheesta.

Pitkä häntähän tarkoittaa laajaa kirjoitusten arkistoa joka tuottaa hakujen kautta liikennettä sivustolle. Lisääntynyt liikenne luonnollisesti tuo myös lisää tuottoja, sillä klikkausten keskiarvot ovat melko vakioita, poikkeamat eivät ole milloinkaan kovinkaan suuria. Mutta pitkän hännän merkitys on huomattavasti suurempi kuin mitä voisi aluksi luulla. On todettu että juuri hakujen tuoman liikenteen osuus sivustojen liikenteestä osuu lähinnä vanhaan arkistoon, eli juuri kyseiseen pitkään häntään. Uusi materiaali toki tuo vakituiset lukijat sivuille aina uudestaan, mutta vanha arkisto on paremmin hakukoneiden kannassa. Mm. tällekin sivustolle tulevasta liikenteestä yli puolet on vanhaan arkistoon – pitkään häntään – kohdistuvaa liikennettä. Ja arkiston kasvaessa sen merkitys liikenteen osuudesta yhä vain kasvaa.

Siis tuottakaa lisää sisältöä, sillä kasvava arkisto merkitsee kasvavaa liikennettä, joka puolestaan merkitsee suurempia tuottoja.

Tags:

Comments are closed.