Google on lisännyt hakutuloksiinsa ominaisuuden joka mahdollista syvemmän haun joidenkin sivujen hakutuloksista. Tämä ominaisuus on synnyttänyt lievää porua niiden sivustojen taholta, joihin uusi ominaisuus on kohdistunut â?? mm. kirjakauppa Amazon on vaatinut että ko. ominaisuutta ei saa liittää siihen kohdistuneisiin hakuihin. Ymmärrettävää on että kyseisen ominaisuuden ansiosta sivulataukset vähenevät niiltä sivuilta joihin ominaisuus kohdistuu, mutta sivustojen omistajat ovat jo valmiiksi huolestuneita â?? onko huolestumiseen syytä, sen näyttää tulevaisuus.
AdSense-julkaisijan kannalta, jollainen itsekin olen, ominaisuus vaikuttaa hieman kaksiteräiseltä: sivustoon kohdistunut liikenne saa varmasti paremmin kohdistuneita mainoksia, mutta pienenevätkö tuotot samassa suhteessa vähntyneen liikenteen vuoksi. Optimoinnin kannalta ominaisuus asettaa varmasti uusia haasteita ja kaikki ne jotka ovat toistaiseksi työskennelleet ankarasti pysyäkseen hakutulosten kärjessä, varmasti repivät hiuksia joutuessaan uuden tilanteen eteen.
Toistaiseksi ominaisuus näyttää olevan vain google.com-osoitteiden hakutuloksiin liitettynä, ainakaan google.fi ei vielä antanut hakuboxia tulossivulleen, mutta eiköhän tuokin ole vain ajan kysymys.
Lisää aiheesta tarjoaa Uusi Suomi, Helsingin Sanomat ja NY Times
Tags: AdSense, Hakukoneet