Olen viime aikoina ollut paljon tekemisissä hakukoneoptimoinnin kanssa – erityisesti sen vuoksi että satun tällä hetkellä työskentelemään alan asiantuntijana Get it Right’ssa. Tämä muutaman kuukauden mittainen jakso on nostanut taas ajatuksiini ikuisuuskysymyksen: tekoja vai tuloksia?
Hakukoneoptimointi on siitä hauska laji, että siinä voidaan saavuttaa hyvin vähällä tekemisellä mahtavia tuloksia – täytyy vain tehdä oikeita asioita. Kuitenkin Suomessa tuntuu olevan vallalla ajatus, että täytyy tehdä paljon ja näyttää ahkeralta. Kun asiakkaalle voidaan näyttää, että optimoijat ovat olleet ahkeria ja tehtyjä toimenpiteitä on riittävästi, voidaan laskuttaa hyvällä omallatunnolla. Lisäksi asiakas tuntee saavansa rahoilleen vastinetta.
Katselin aikoinaan dokumenttia nykyaikaisten tietokoneiden alkutaipaleesta. Dokumentissa kerrottiin siitä kun IBM aikoinaan tilasi käyttöjärjestelmän koneisiinsa Microsoftilta. Tarina kertoi että IBM:n johtajat miettivät kovasti, mikä olisi sopiva tapa mitata MS:n koodaajien työtä ja päätyivät siihen lopputulokseen että koodin määrä oli oikea mitta. Mitä enemmän koodia tuli, sitä enemmän MS:lle maksettiin. Ja pojathan koodasivat, koodasivat niin perkeleesti ja paljon. Tästä on saanut kärsiä koko läntinen maailma sen jälkeen. Entä jos heille olisi annettu vain vaatimuslista ominaisuuksista sekä määräys tehdä koodista mahdollisimman tiivistä ja tehokasta.
Ymmärrättehän mitä tarkoitan? Joskus se vähä tekeminen voi saada aikaan mestariteoksen jota on vaikea parantaa. Tosin se vaatii taitoa ja kokemusta. Katsokaa Picasson töitä. Tai Raymond Loewyn teollista muotoilua. Yksinkertaista, kaunista ja tehokasta.
Tags: SEO
Itse myyn paketteja joko kuukausiveloituksella tai modulaarisesti niin, että sovitaan mitä paketti sisältää. Tuntiveloitus ei ole mielestäni toimivin malli ja yritänkin välttää sitä kaikin keinoin. Omassa ratkaisussani hinnoittelu on (omasta mielestäni) avoimempaa ja helpommin ymmärrettävää. Esim. sivuston analyysi n euroa ja siihen päälle optimointi n euroa.
Jep, tällaiseen minäkin olen tottunut ja olen nyt huomannut että toimintatapoja on paljon erilaisia – firmasta riippuen. On todella ollut hämmästyttävää, kuinka paljon pelkkää pöhinää ja tekemistä tekemisen vuoksi markkinoilla kulkee. Ehkä jotkut asiakkaat pitävät siitä ja tuntevat saavansa rahoilleen vastinetta.