Jokainen voi ryhtyä verkkojulkaisijaksi

Internetin myötä tiedonvälitys on muuttunut radikaalisti, ei ainoastaan sähköpostin, nettipalveluiden ja digitaalisen musiikin vuoksi, vaan erityisesti siksi että netin avulla lähes kaikilla teollisuusmaissa asuvilla on mahdollisuus ryhtyä julkaisemaan esim. verkkolehteä. Viestin välittäminen ei ole enää kiinni rahasta. Enää ei tarvitse taittaa lehteä, ei tarvita reprolaitoksia joissa julkaistava materiaali asemoidaan ja kuvataan filmeiksi joista tehdään painolaatat, ei tarvita painoja eikä jakeluorganisaatiota. Tarvitaan vain tietokone, nettiyhteys ja palvelin. Verkossa on kaikilla yhtä suuret mahdollisuudet saada äänensä kuuluville. Yksityinen ihminen on tiedon jaettavuuden kannalta täsmälleen yhtä hyvässä asemassa kuin esimerkiksi Helsingin Sanomat tai muuut mediatalot. Kyse on vain siitä että kenellä on sellaista sanottavaa joka kiinnostaa ihmisiä.

Yksityisen ihmisen kuitenkaan ei kannata lähteä kilpailemaan suurten mediatalojen kanssa, siihen ei vain yhden tai edes muutaman ihmisen rahkeet riitä. Kannattaa siis keskittyä johonkin tiettyyn aiheeseen ja tehdä sen puitteissa hyvää jälkeä. Huonoa ja tylsää aihetta ei ole olemassa, on vain tylsiä tapoja esittää asioita. Meillä jokaisella on varmasti olemassa oma intohimon kohteemme, aihe josta tiedämme paljon, lähes kaiken, tai ainakin haluamme tietää. Se voi olla työhön tai harrastukseen liittyvää, se voi olla hyödyllistä tai vain hauskaa. Ei ole väliä että mistä on kyse, sillä kuitenkin on olemassa muita jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Jos tunnet olevasi alallasi guru tai ainakin haluat sellaiseksi, miksi piilottelisit kynttilää vakan alla? Ryhtymällä julkaisijaksi voit kasvattaa tietomäärääsi aiheesta ja samalla jopa ansaita rahaa.

Kuinka ryhdyn AdSense-julkaisijaksi?

Helpoin tapa aloittaa rahan ansaitseminen netin kautta on Googlen AdSense-ohjelma. Googlen kynnys ohjelmaan hyväksymiseksi on ehkä hivenen korkeampi kuin muilla, mutta jos tulee hyväksytyksi, merkitsee se lähes varmasti myös sitä että on mahdollisuus myös ansaita sivuilla.

Google vaatii että ohjelmaan liittyvällä on olemassa verkkosivusto jolla on yksilöllistä ja arvokasta sisältöä. Yksilöllisellä ja arvokkaalla sisällöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä että sisältöä ei ole kylmästi kopioitu jostain muualta tai ettei sitä ole monistettu useille eri sivustoille. Sisällöllä on oltava myös merkitystä ja lisäarvoa lukijalleen, siksi “minä ja mun kissa-sivut” eivät yleensä tule hyväksytyksi AdSense-ohjelmaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö perheen lemmikki voisi olla sivujen aiheena, mutta silloin aiheen käsittely tulee olla hieman syvempää. Sisältö voi olla myös täyttä fiktiota ja tulla siitä huolimatta hyväksytyksi AdSense-ohjelmaan, mutta fiktion tulee olla silloin hyvää. Sisällön tulee olla hyvien tapojen mukaista ja eivät saa sisältää mm. aikuisviihdettä ja uhkapelejä. Mitä sivut eivät saa sisältää, siitä voi lukea tarkemmin AdSensen ohjelmaehdoista.

Maailmalla avainsana aiheen valitsemiseen on “niche”. Sanalle ei ole hyvää suomenkielistä vastinetta, mutta se tarkoittaa syventymistä tiettyyn aiheeseen ja/tai toimialaan. Oma niche kannattaa rajata hyvin tarkasti ja pysytellä siinä. Jos aihe on liian laaja, hajontaa tulee herkästi ja sivusto menettää helposti otteen aiheesta. Esimerkiksi matkapuhelimet eivät ole aiheena vielä kovin niche, mutta jos sivustosi aiheena on Nokian tai Sony-Ericsonin kännykät, on niche jo kohdallaan. Kyseiset esimerkit ovat suoraan elävästä elämästä ja niiden takana on yksi ja sama henkilö. Molemmat sivusto ovat melko tuottavia.

Kolme tärkeintä asiaa: sisältö, sisältö ja sisältö

Hyvä niche vaatii ympärilleen vain hyvää sisältöä. Niche on sivujen luuranko joka pitää homman kasassa ja sisältö on lihaksisto sen ympärillä. Sisältö pitää sivut elossa. Sisällön avulla sivuille saadaan vierailijoita, ensin tutustumaan ja sitten palaamaan samoille sivuille kerta toisensa jälkeen. Sisällön avulla sivuille voidaan toimittaa kohdistettua mainontaa ja tuloja. Ja sisältöä on oltava riittävästi jotta Google hyväksyy hakemuksen. Kuinka paljon sisältöä tulisi olla ennen hakemuksen hyväksymistä, siitä ei ole mitää suoraa faktaa olemassa. Arviona sanoisin että kymmenisen artikkelia voisi olla vähimmäismäärä ja yhden artikkelin tulisi sisältää 300 sanaa, ehkä mielummin 500 sanaa.

Sisällön tuottaminen on erityisen tärkeätä sivustoa käynnistettäessä, mutta sitä on jatkettava säännöllisesti lukijauskollisuuden ylläpitämiseksi. Ei ole ihan kerta tai kaksi kun uusi lupaava sivusto on kuihtunut pois alkuinnostuksen jälkeen, kuukauden tai kahden kuluttua aloittamisesta. Kuitenkin tie menestykseen on juuri tuon pitkäjänteisen ja säännöllisen työn takana. Kuten kaikissa muissakin asiakassuhteissa, uuden asiakkaan/lukijan hankkiminen on huomattavasti hankalampaa kuin olemassa olevan säilyttäminen ja vielä vaikeampaa on menetetyn asiakkan/lukijan tuominen takaisin.

Säännöllisellä ja jatkuvalla uusien artikkelien luomisella on myös toinen erittäin merkittävä tarkoitus – arkiston kasvattaminen. Alalla käytetään ilmaisua “long tail” eli “pitkä häntä”. Tällä tarkoitetaan sitä arkistomassaa johon osuu usein hakuja eri hakukoneista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että jos sivustolle on luotu kolmen vuoden ajan yksi artikkeli päivässä, on arkiston koko noin tuhat artikkelia. Jos jokaiseen artikkeliin osuu keskimäärin yksi haku päivässä, merkitsee se tuhatta ylimääräistä sivunäyttöä päivittäin ja samalla myös tuhatta mainosnäyttöä. Jos artikkelin yhteydessä näytettävien mainosten klikkausprosentti olisi 5% ja keskimääräin tuotto olisi 20 senttiä, merkitsee se päivässä noin 10 â?¬ tuottoa, joka puolestaan on vuodessa 3600 â?¬.

Eli kun olet tuottanut riittävästi sisältöä, parasta mitä voit tehdä on jatkaa sisällön tuottamista.

Comments are closed.